|
Sisustus Fanny on monen vuoden unelmien tulos. Itselläni oli pitkään haaveena että joskus perustaisin vielä sisustuskaupan. Elämä kuljetti eteenpäin ja tein sairaanhoitajan töitä mutta pikkuhiljaa ajatus kaupan perustamisesta syntyi ja kesällä 2009 vapautui hyvällä paikalla oleva liikehuoneisto Lahden keskustasta. Lokakuussa saatiin kauppa avattua ja kyllä on ollut mielenkiintoista! Asiakkaat ovat hyvin löytäneet kaupan ja kanta-asiakkaita on tullut muutaman kuukauden aikana kivasti ja heidän kannustusten saattelemana on tätä työtä ollut ihana tehdä! Muutamia kommentteja asiakkailta; "rankan työpäivän jälkeen kun tänne tulin, nyt mun sielu lepää". "Tänne on aina niin kiva tulla, nyt taas jaksaa arjessa". "On se ihana että Lahdessakin on nyt paikka mistä saa kivaa tavaraa kotiin ja lahjaksi". Tällaisten kommenttien jälkeen tuntuu vahvasti siltä että sairaanhoitajan työ on saanut uuden ulottuvuuden, nyt teen mielenterveyshoitajan työtä! Mikä on sen ravitsevampaa ja mielelle parempaa kuin saada aikaiseksi mahtavia elämyksiä ihmisten mielessä ja jos joku sanoo että nyt sielu lepää, sen parempaa ei voi olla! No, osa ystävistämme asuu muualla eivätkä pääse kaupalle juuri koskaan, heidän kehoituksesta aloin miettiä nettipuodin perustamista. Ja tässä sitä nyt ollaan, nettipuoti on valmis! Mutta pidemmittä puheitta, kovasti tervetuloa myös netin kautta Sisustus Fanny:n maailmaan, toivottavasti edes joskus pääset käymään oikeassa puodissa sillä samaa fiilistä ja tavarapaljoutta en voi valitettavasti tuoda netin äärelle...Mukavia kevätpäiviä toivottaen, -Johanna Sisustus Fanny: - Osoite: Vesijärvenkatu 22, 15140 LAHTI
- Puhelin: 010 666 1299
- Sähköposti: johanna @ sisustusfanny.fi
- Kotisivut: sisustusfanny.fi
Facebook: www.facebook.com/sisustusfanny - Aukioloajat: ma suljettu, ti, to, pe 10-17, ke 10-18.30, la 10-15.
|